QX-lehden haastattelu

21.08.2021
 Photo by Mahrael Boutros from Pexels
Photo by Mahrael Boutros from Pexels

Pääsin homolehti QX:n haastateltavaksi puheenjohtamani lesbojen, homojen ja biseksuaalien järjestön eli LHB-Liiton tiimoilta!

Olen kiitollinen, että lehti päätti julkaista vastauksemme sellaisinaan, sillä nettikeskustelut LHBT+-aiheiden ympärillä käyvät yllättävän kuumina. LHB-Liittoon liityttyäni olen ensimmäistä kertaa koko poliittisen urani aikani joutunut sietämään väkivaltauhkailuja. Omituista kyllä, uhkailut ovat tulleet äärilaidan transaktivisteilta eivätkä esimerkiksi äärioikeistolaisilta.

Sananvapaus on muutakin kuin ennakkosensuurin puutetta. Ihmisillä pitäisi olla oikeus käydä poliittista keskustelua ilman, että he joutuvat sietämään uhkauksia tai pelkäämään elantonsa puolesta. Minulla on varaa ottaa riski ja tulla julkisuuteen ottamaan kantaa, mutta monella muulla ei ole tätä mahdollisuutta uramahdollisuuksien kapenemisen pelon takia. Nyt käynnissä oleva tapaus Valavuori on tästä hyvä esimerkki.

Haastattelussa puidaan mm. sateenkaariyhteisön sisäisiä yrityksiä eheyttää homot heteroiksi, translain uudistusta pelkkään omailmoitukseen perustuvaksi versioksi (ns. self-id), nykypäivän keskustelukulttuurin myrkyllisyyttä, homonuorten sukupuolidysforian kokemuksia ja sukupuolirooleja. Kerron myös jännittävän paljastuksen sukupuoli-identiteetistäni - lue juttu, niin tiedät enemmän!

https://www.qx.fi/yhteiskunta/247178/seksuaalivahemmistojen-asemaa-ajavaa-ryhmittymaa-syytetaan-transfobiasta/

Kannattaa tsekata myös kainalojuttu "Transaktivismi voi myös ampua yli - yllytetään väkivaltaan" https://www.qx.fi/yhteiskunta/247188/transaktivismi-voi-myos-ampua-yli-yllytetaan-vakivaltaan/


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita